Full Tiltin blogi

Mikä tekee blogista menestyksekkään? Enää pelkkä brändi ei takaa, että blogimaailman suurkuluttajat asettaisivat esimerkiksi yrityksen blogin sivusuosikiksi vain sen takia, että yritys edustaa heidän omia arvojaan. Blogin perustaminen muistuttaa modernissa maailmassa hyvin pitkälti oman yrityksen perustamista. Lukijat huomaavat nopeasti, mikäli blogin ylläpitäjällä on ollut sivua suunnitellessa peukalo keskellä kämmentä.

Bloggaamalla ihmisten tietoisuuteen

Blogosfäärin eli suomeksi blogimaailman syövereissä sattuu ja tapahtuu.Jokainen sekunti joku innokas bloggaaja jakaa mielipiteitä, kuvia ja videoita suurelle yleisölle täysin maksutta. Blogit ovat siis tavalliselle kaduntallaajalle kirkkain todiste IT-vallankumouksen luomista mahdollisuuksista: lukematon määrä täysin tavallisia ihmisiä ovat luoneet alunperin harrastusmielessä blogeja, joiden avulla heistä on tullut brändejä.

Tämä muutoksen aalto ei rajoitu ainoastaan henkilöihin. Monet yritysideat ovat saaneet lähtölaukauksensa blogimaailman kautta. Esimerkiksi Full Tilt Poker on enemmän kuin pokerisivusto. Heidän bloginsa toimii niin ammattilaisille kuin myös harrastelijoille niin sanottuna alan tietopankkina. Vaikka blogi löytyy toistaiseksi vain englanninkielisenä, suuri joukko lukijoita kansalaisuudestaan huolimatta löytää tiensä Full Tiltin blogiin. Suosio ei kuitenkaan putoa taivaalta, vaan se pitää ansaita.

Kuinka Full Tilt houkuttelee lukijoita puoleensa?

  1. Vaikka yksinkertainen on usein kaunista, high tech -aikakaudella ”simppeli” ratkaisu ei aina tuota toivottuja tuloksia. Esimerkiksi Full Tilt Poker -blogin automaattisesti rullaava uutisikkuna voisi olla kiinteä paikallaan olevan ikkuna, josta lukija voi itse valita haluamansa uutisen. Automatisoitu ikkuna antaa vierailijalle kuitenkin muutaman sekunnin tiivistelmän avulla tiedon, mistä uutisessa on kyse. IT-aikakaudella lukijan odotuttaminen on varmin tapa langettaa omalle blogille nopea kuolemantuomio.
  2. Full Tilt Poker tietää tasan tarkkaan, mistä heidän lukijansa pitävät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että blogin ylläpitäjät voisivat nostaa jalat pöydälle ja luottaa, että uudet lukijat saapuisivat paikalle hunajaa metsästävien karhujen tapaan. Hyvä bloggaaja tutkii järjestelmällisesti oman sivustonsa SEO-tuloksia eli hakukoneoptimointia. Google Analytics-ohjelman hallitseminen on bloggaajalle yhtä tärkeää kuin meille hengittäminen.
  3. Full Tiltin blogi julkaisee artikkeleita ja videoita, jotka ovat samanaikaisesti tarpeeksi yksityiskohtaisia kovemman tason pelaajille, mutta samalla helposti ymmärrettäviä pelaajille, joiden kokemus ei vielä riitä vielä suurimpiin pöytiin. Näin ollen Full Tilt pysyy uskollisena lukijakunnalleen luomatta lävitse pääsemätöntä kuplaa, jossa vain tietyn taitotason pelaajat huomioitaisiin ylitse muiden.
  4. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin suunnata blogiin toivoen sieltä löytyvän jotain uutta ja ajankohtaista. Suuri osa blogeista vaipuu unholaan yksinkertaisesti sen takia, että bloggaaja ei pidä sivua säännöllisesti yllä. Fult Tilt Poker -blogia päivitetään päivittäin niin sisällön puitteissa kuin myös itse sivun kehityksessä.
  5. Audiovisuaalisten apujen käyttö parantaa sivulla vierailijoiden viihtyvyyttä. Tässäkin Fult Tilt Pokerin blogi onnistuu mainiosti. Älykäs taustavärien (tummat värit) pitävät huolen siitä, etteivät silmät pääse väsymään kirkkaiden kontrastien pommittaessa silmäkalvoa. Kuvien ja videoiden sijoittelu on myös tärkeä elementti. Muutaman asianomaisen kuvan sijoittaminen blogiin pitää lukijan aivot aktiivisena, kun taas pitkä litania tekstiä pitkästyttää nopeasti.
  6. Mikä tärkeintä, menestyvä blogi perustuu yhteen yksinkertaiseen totuuteen: ”Ei minä, vaan me”. Vaikka Kim Kardashianin tapaiset turhat julkimot syöttävät massoille ”minä, minä ja minä” -tyylistä roskaa, parhaat blogit pitävät huolen siitä, että lukijoille tuotetaan konkreettisesti tai abstraktisti lisäarvoa tuomalla esiin, kuinka blogin tarkoitus on informoida asioista, joista on kokonaisvaltaista hyötyä. Tässäkin tapauksessa Fult Tiltin blogi vie pidemmän korren tuottamalla lukijoille sisältöä, jonka avulla alan seuraajien kesken vahvistetaan yhteisöllisyyden sidosta.

Luonnollisesti yksi koko ei sovi kaikille. Fult Tilt Poker -blogissa yhdistyy kuitenkin moni menestyksen elementti, joiden avulla blogi tuo ihmisiä mukaan itse Fult Tiltin toimintaan. Tärkeintä on viestittää blogia seuraaville ihmisille joitakin perusarvoja, joihin lukijat voivat samaistua tavalla tai toisella. Paras ja samalla universaalinen perusarvo, jota myös Fult Tilt Poker noudattaa, on pysyä omana itsenä.